TRAVELLERS' CLUB FINLAND RY (TCF)

Puheenjohtajalta 2.1.2012

Hyvät TCF- klubiveljet

 

Vuodenvaihteen pyhät ja juhlat vietettiin lämpimissä, kosteissa ja myrskyisissä säissä, joillakin alueilla sähkökatkoista kärsien. Nyt tammikuun puolivälissä näyttää talvi vasta saavuttaneen Suomen.
Takanamme on aktiivinen TCF -vuosi aloittaessamme nyt 18. toimintavuotta. Euroalueen rahoituskriisi odottaa edelleen ratkaisuaan ja aloitammekin vuoden 24.1.2012 EK:n pääekonomistin Jussi Mustosen katsauksella taloustilanteesta. Soisi jo -eurooppalaisten päättäjien pääsevän yksimielisyyteen/kompromissiin tarvittavista toimenpiteistä, jotteivät viimeaikaiset luottoluokitusten alennukset tarttuisi Suomeenkin.
 
Suhdanteista huolimatta klubimme jatkaa aktiivista toimintaansa tänäkin vuonna perinteisillä linjoilla. Kokoontumiset pidetään Pörssiklubilla ja esitelmät pyritään saamaan sekä ajankohtaisista, historiallisista että kansainvälisistä aiheista uteliaisuuttamme ja matkustusviettiämme tukien.
Tänä vuonna matkamme suuntautuvat kaukomatkan osalta Kuubaan huhti- ja toukokuussa (2 eri matkaa) ja Euroopan matkamme syyskuun lopulla Kroatiaan. Lisäksi järjestetään valintamatka Berliiniin toukokuun alkupuolella.

 

Tutkiessani klubimme matkahistoriaa, totesin että maapallo on jo melko monipuolisesti tullut ”haravoitua” eri maanosien osalta. Olosuhteiden pakosta joitakin matkoja on jouduttu jopa peruuttamaankin, mm Iran, Pohjois-Afrikka ja Japani. Muutamia ideoita on minulle jo ensi vuoden kaukomatkan osalta ehdotettu, mutta vielä ehtii mukaan lähettämään ideoita mielenkiintoisista kohteista tai vaikka vaan esitelmien pitäjistä ja aiheista. Kuten ennenkin kaikki palaute matkojemme kehittämiseksi ja ohjelmiemme kiinnostuksen nostamiseksi otetaan mielihyvin vastaan, aktiivisuus klubitoiminnassa on hyve.

 

Jo perinteisiin aktiviteetteihimme kuuluu veljesgolf, joka tänä vuonna pidetään Kytäjällä kesäkuun 16. päivänä. Järjestäjänä on varmaan tapaansa kunniajäsenemme Lakri Kaijansinkko. Golfkisassahan on nyt ikuisesti kiertävä palkinto, jonka emerituspuheenjohtajamme Veikko Kasurinen meille lahjoitti, voitettuaan sen ensin kokonaan itselleen. Pystinhän on alun perin lahjoittanut kunniapuheenjohtajamme Aimo N. K. Viitala.

Kuten viime vuoden puheenjohtajamme Pekka Sirviö marraskuun tiedotteessaan totesi, klubiimme mahtuisi vielä noin parikymmentä jäsentä lisää, jotta saavuttaisimme optimimäärän eli 250.  Keski-ikämme on nyt 67,3 v, kun se 10 vuotta sitten oli 2-3 vuotta korkeampi. Suunta on ok, lievä keski-iän lasku on hyväksyttävissä vuosittaisen vanhenemisemme vastapainoksi. Jäsenyysperiaatteet ja hakemuslomake löytyvät nettisivuiltamme jäsenille tarkoitetuilta sivuilta eli käyttäjätunnusten takaa. Tänä vuonna uusia jäseniä hyväksytään lisää 14.3. ja 14.11., eli vielä ehtii.

 

Tulkaa mukaan kokouksiimme, matkoillemme ja juhliimme 2012!

 

Nähdään Pörssiklubilla
Heimo J Aho
puheenjohtaja 2012 

Julkaisujärjestelmänä
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin